Skip to content
🇺🇦 Auta ukrainalaisia tekemällä lahjoitus UNICEFin tai Suomen Punaisen Ristin kautta. 🇺🇦

Viimeisin askel avoimuuteen

Tähän päivään on tähdätty ja asiaa masinoitu jo aika kauan – lähes AtoZin perustamisesta lähtien. Se toki olisi silloin ollut helpompi toteuttaa muutaman hengen kesken kuin nyt usean kymmenen oman #AtoZtyypin kesken. Se ainut pala, mikä avoimen tiedonjaon kulttuuristamme vielä puuttui, vaan ei puutu enää, sillä 

Meillä on palkka-avoimuus!  

Tai siis ”kannustamme yrityksenä palkka-avoimuuteen” vaimitensenytmeni. 

Me äänestimme ja kaikki halusivat mukaan. Meillä siis jokainen #AtoZtyyppi halusi jakaa palkkatietonsa toistensa kanssa. Se on meidän #AtoZtyyppien yhteinen sopimus eikä oikeastaan AtoZin. Enkä yhtään ihmettele, että tämä leap of faith tehtiin – olemmehan jo bonusmalleja myöten kehittäneet omat tapamme toimia: avoimesti ja yhdessä. 

Palkkatiedot ovat vain sisäisesti jaossa ja yhdessä olemme sopineet, ettei niitä jaeta ulkopuolisille. 

Ja tottakai toivomme, että jatkossakin uudet #AtoZtyypit hyppäävät palkka-avoimuuden rohkeaan kelkkaan (mutta voivat toki olla hyppäämättäkin). 

 

Äänestystä masinoitaessa emme ymmärtäneet, ettei kyseessä ollut ihan triviaali keikaus, mutta me haltsaamme tämänkin. 

Osan mielestä emme keskustelleet riittävästi eri näkökulmista – osa tunsi, että liikaakin vatvotaan ja jauhetaan. Keskustelu pidettiin asialinjalla eikä esim. äänestystuloksista jaettu mitään väliaikatietoja. Aidosti ei pyritty kenenkään omaan henkilökohtaiseen valintaan vaikuttamaan. 

Olisimme halunneet Netvisor-taloushallintojärjestelmässämme avata palkat kaikille. Ei onnistu, kun Hetut ja muut yksityiset tiedot tulisivat silloin näkyviin. Ei siis julkaista palkkoja Netvisorin kautta. No julkaistaan puhtaasti excel, mikä palkkoihin lähtee. Ei julkaista, näkyy sairaspoissaolotietoja ja muita, mitä ei sovi julkaista. Päädyimme julkaisemaan karsitun mallin tästä excelistä – se on ainakin hyvä alku 😊 

Työnantajaliitto ei suhtautunut kovin lämpimästi ajatukseemme palkka-avoimuudesta. Heille ei meidän koko toimintatapammekaan ollut ollenkaan tuttu. Palkka-avoimuus ja palkkatasa-arvo ei tarkoita tasapalkkaa. Meillä on edelleen eri tehtäviä ja niistä maksetaan eri palkkaa, mutta toteutuminen on avoin. Meiltä myös kyseenalaistettiin eikö järkevä ja tasa-arvoinen palkkapolitiikka riitä. No ei oikein, sillä meillä ei ole mitään esihenkilökonklaavia päättämässä tästäkään. Saimme toki myös arvokkaita ohjeita, jotta palkka-avoimuus menee lain ja sääntöjen mukaan myös jatkossa. 

Mitä sitten palkkatasa-arvolla tavoittelemme. Entistä avoimempaa ja läpinäkyvää toimintaa ja kulttuuria, mahdollisuutta keskustella läpinäkyvästi palkka-asioista, tasa-arvoa, liiketoimintaymmärryksen kasvattamista… Paljon hyvää ja erilaista, yksilöiden omia toiveita parhaasta työpaikasta – hyvin #AtoZmaista touhua 😊  

Tästä päivästä lähtien, AtoZ on oikeasti maailman avoimin softafirma!