Skip to content
🇺🇦 Auta ukrainalaisia tekemällä lahjoitus UNICEFin tai Suomen Punaisen Ristin kautta. 🇺🇦

AtoZ & Novatron yhteistyössä

AtoZilta testausosaamista Novatronin koneohjausjärjestelmien kehitykseen.

Suomalainen Novatron on perheomisteinen yritys, joka on jo reilun 30 vuoden ajan kehittänyt, valmistanut ja toimittanut koneohjaamisen ratkaisuja maanrakennuskoneisiin. Novatron tarjoaa myös koulutuspalveluita digitalisoidun työmaan eri vaiheisiin suunnittelusta käytäntöihin ja prosesseihin. Yritys valmistaa itse lähes kaikki koneohjausjärjestelmän tarvitsemat elektroniikkakomponentit, anturit, näytöt ja laskentayksiköt, minkä lisäksi oma tuotanto kattaa myös ohjelmistoapplikaatiot järjestelmiin.  

Maanrakennuskoneiden avustavat koneohjausjärjestelmät tuovat työmaille sekä turvallisuutta että nopeutta. Avustavalla järjestelmällä tarkoitetaan sitä, että maansiirtokoneen ohjaamossa on fyysinen näyttö, joka opastaa operaattoria, mitä missäkin työvaiheessa tulee tehdä. Koneohjausjärjestelmien ansiosta työmailla ei tarvita enää mittamiehiä mittaamaan esimerkiksi oikeita pinnankorkeuksia, minkä lisäksi järjestelmä jouduttaa työmaan valmistumista, kun vaikkapa pintamallit saadaan laitteille sähköisessä muodossa ilman papereiden selailua. 

Kokemusta ja asiantuntemusta uuden tuotesukupolven ohjelmistotestaukseen 

Novatronin tuotekehityksen projektipäällikkö Mikko Kipinoisen mukaan yrityksen yhteistyö AtoZin kanssa alkoi, kun Novatronilla havaittiin, että uuden tuotesukupolven kehittämisessä tarvittiin ulkopuolista ohjelmistotestausosaamista. 

”AtoZ oli minulle tuttu jo edellisen työpaikkani kautta. Kun polkaisimme käyntiin uuden ohjelmistosukupolven ja -alustan kehittämisprojektia, yhtenä vaatimuksena nousi esiin testiautomaation kehittäminen. Sitä oli tehty Novatronilla aikaisemmin suhteellisen vähän, eikä meillä ollut oikein resursseja, jotka olisivat pystyneet sitoutumaan projektiin täysipäiväisesti. Tiesin entuudestaan, että AtoZilla on vahvaa osaamista testauspuolella, joten päädyin ottamaan heihin yhteyttä”, Kipinoinen kertoo.  

AtoZin osuus projektissa on rakentaa testiautomaatiopohjaa, jolla ohjelmistokehittäjät voivat tehdä testauksia omalle koodilleen. Testauspäällikkö Marko Lehti Novatronilta kertoo, että AtoZin asiantuntijaosaamisella on ollut keskeinen vaikutus projektin etenemisessä. 

”Uuden tuotesukupolven testiautomaation rakentamisessa vaaditaan tiettyä teknologiaa, jonka avulla päästään tekemään itse ohjelmistoratkaisuja. AtoZin työntekijät tulivat siis suunnittelemaan ja tekemään testiautomaatiota, jotta olemme voineet keskittää omat resurssimme varsinaisen tuotteen rakentamiseen. Nyt olemme päässeet sen vaiheen yli, ja tavoitteena onkin ottaa toteutettuja ratkaisuja laajemmin käyttöön sekä testaajien että kehittäjien toimesta. Tarkoituksena on, että toteutettavat ratkaisut ovat aiempia helppokäyttöisempiä ja lähestyttävämpiä”, Lehti kertoo. 

Testiautomaation lisäksi yksi AtoZin asiantuntijoista tekee eri projekteissa manuaalitestausta vanhemman tuotesukupolven koneenohjausjärjestelmälle. Manuaalitestaus on osa järjestelmätestausta, jossa ohjelmistoa testataan ohjelmiston loppukäyttäjän näkökulmasta ympäristössä, joka on mahdollisimman lähellä oikeaa ohjelman käyttöympäristöä. Novatronin tapauksessa testausympäristöön kuuluu usein koneohjausjärjestelmän, antureiden ja työkoneen lisäksi myös liittymiä muihin tietojärjestelmiin. Manuaalitestaajan tehtävänä on usein testata kohteita, joiden testaaminen muulla tavoin olisi joko työlästä, liian kallista tai jopa mahdotonta. 

Novatronin tuotekehitysprosessi on uudistunut merkittävästi uuden tuotesukupolven suunnittelun ja testauksen myötä.  

”Syksyn jälkeen perustimme projektia varten virtuaalitiimin, ja keväällä teimme lisäksi organisaatiomuutoksia, joiden myötä AtoZin testiautomaatiohenkilöitä sijoitettiin tuotekehitystiimeihimme. Projektissa on saavutettu matkan varrella tasaisesti merkkipaaluja, ja olen itse ollut AtoZin väen kanssa hyvin läheisessä yhteistyössä miettimässä, miten homma saadaan toimimaan. Tiimit tukevat hyvin toisiaan, ja projekti on edennyt sujuvasti”, Lehti sanoo. 

Keskustelu, tuki ja ulkopuolinen näkemys auttavat haasteiden yli 

Projektin aikataulussa puhutaan useammasta vuodesta, eli myös yhteistyö AtoZin kanssa on pitkäkestoista. Sekä Kipinoinen että Lehti ovat kokeneet AtoZin tuen oleellisena osana projektin kulkua, ja yhteydenpitoon sekä osaamiseen on oltu Novatronilla tyytyväisiä. 

”Kaikki pyydetyt tehtävät on hoidettu mallikkaasti. Ainahan projekteissa tulee eteen vähintään pieniä vastoinkäymisiä tai haasteita, joista joutuu keskustelemaan, mutta ne on onnistuttu ratkomaan aina hyvässä hengessä, ja ongelmia on korjattu niiden ilmettyä. Olemme hyvinkin tyytyväisiä siihen, miten he ovat pystyneet auttamaan meitä”, Kipinoinen summaa. 

”Kyllä minullakin on molempien käsien peukalot ylhäällä. Olen itse ollut projektissa mukana vasta loppuvuodesta lähtien, ja olen itsekin saanut todella hyvin tukea ylipäätään koko projektiin tutustumiseen. AtoZilta meille on näkynyt se, että he eivät tuuppaa tiettyä ratkaisua projektiin väkisin, vaan olemme päässeet keskustelemaan, mitkä toimenpiteet ovat missäkin tilanteessa järkevimpiä. Tiimiresursseilla on projektissa jatkuva kehityspaine, ja siinäkin he ovat kyenneet kannustamaan ja ottamaan erilaisia tarpeita huomioon”, Lehti kehuu. 

Projektipäällikön ja testauspäällikön mielestä ulkoa tuleva näkemys on auttanut huomattavasti projektin edistymisessä.  

”AtoZilta on tullut meille sellaista näkemystä, jota ilman olisimme hyvin voineet tehdä heikompia ratkaisuja ja kuluttaa rutkasti enemmän aikaa yrityksen ja erehdyksen kautta. Iso ja olennainen asia tässä on ollut myös se, että AtoZin asiantuntijoilla on kokemusta samantyyppisistä tehtävistä useissa eri yrityksissä. Sen myötä olemme saaneet erilaisia näkökulmia tekemiseen sekä laajempaa näkemystä yleisesti siitä, miten asiat kannattaa tehdä. Talon sisällä visio suppenee helposti, etenkin, kun ihmiset tekevät pitkään samankaltaisia projekteja”, miehet toteavat.  

”Minulla on aika monesta alihankkijasta kokemusta, ja koen, että tämä tekeillä oleva projekti on vieläpä keskimääräistä haastavampi. Kehitys on laitteistolähtöistä, eli softa pyörii fyysisissä laitteissa eikä esimerkiksi pilvessä, kuten useissa muissa ohjelmistoprojekteissa. Meillä on siis erilaisia ja yksilöllisiä tarpeita, joihin ei ole olemassa valmista ratkaisua – ja tämä ei ole ollut AtoZille mikään ongelma. Kokemamme perusteella voimme mielellämme suositella AtoZia eteenpäin muille ohjelmistoalan osaamista kaipaaville”, Kipinoinen sanoo.  

Jos ohjelmistojesi testaus kaipaa sparrausta tai apua, ota yhteyttä #AtoZtyyppeihin! 

Myös he luottavat #AtoZtyyppeihin

Liity tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon

Yksi askel niin voimme olla avuksi

Jätä meille yhteydenottopyyntö niin olemme sinuun yhteydessä pikimmiten.

Voit myös varata ajan ilmaiselle tunnin mittaiselle konsultaatiolle missä syvennymme yrityksesi ohjelmistohaasteisiin.

Varaa keskusteluaika

Myös he luottavat #AtoZtyyppeihin

Tutustu myös muihin asiakastarinoihin

Codemen - Porkka

Edunvalvonta asiakkaan parhaaksi

Päätimme hyödyntää IT-projektissa asiantuntijaosaamista Porkan ulkopuolelta,
j
oten laitoimme ilmoituksen Codemenin
ohjelmistoyritysten verkostoon.

AtoZin asiantuntija toimii Porkan hankkeessa projektipäällikkönä, eli hän koordinoi hanketta Porkan edustajana ja valvoo siinä Porkan etua. 
IT-järjestelmien kehitys on Kukkosen mukaan
edennyt sujuvasti ajoittaisista haasteista huolimatta.

Lue lisää
Mylab

Asiantuntijat tuotekehityksen apuna

Mylab käyttää tietojärjestelmiensä kehityksessä omien työntekijöidensä lisäksi myös ulkoisia asiantuntijapalveluita, mitä kautta AtoZkin astui mukaan kuvioon. 

Mylabin juuret ovat Pirkanmaalla, ja teemme tiivistä yhteistyötä täkäläisten softayritysten kanssa.
AtoZ otti meihin yhteyttä ja tiedusteli, olisiko meillä tarvetta osaavalle ohjelmistokehittäjälle. Siitä yhteistyömme lähti sitten rakentumaan ja on jatkunut nyt puolisentoista vuotta

Lue lisää
SataDiag

Räätälöity Tieto 2-ERP asiakkaan tarpeita kuunnellen

Suunnittelun pohjalta AtoZ loi meille selainpohjaisen Tieto 2 -nimisen ohjelmiston todella reippaalla aikataululla, ja se on nyt ollut meillä noin kolme vuotta sujuvassa käytössä. Nyt voimme välittää lausuntoja ja tutkimustietoja toisella puolella Suomea asuvalle lääkärille samassa järjestelmässä, johon jokaisella on omat tunnukset oikeuksineen,
Tunninen kertoo.
 

Lue lisää
PALVELUT

Näissä olemme suvereeneja!

icon_ohjelmistokehitys

Digitaalista palvelu- ja tuotekehitystä A to Z.

Tarjoamme osaamistamme laajalti eri ohjelmistokehityksen osa-alueissa. Palvelumme kattaa ratkaisut konsulttipalveluista kokonaisten tietojärjestelmien suunnitteluun ja toteutukseen.

icon_edunvalvonta

Projektinhallinta ja edunvalvonta

Varmistamme ohjelmistokehityshankkeiden sujuvan toimituksen alusta loppuun, eli A:sta Z:aan.

icon_devaaja

Laadunvarmistus & Ohjelmistotestaus

”Laatu pitää nähdä – mutta myös tuntea”. Tunnemme syvää huolta ohjelmistoratkaisujen laadusta. Sen vuoksi laadunvarmistus on lähellä sydäntämme ja haluamme varmistaa asiakkaallemme laadukkaat ratkaisut.

Ota suora yhteys #AtoZmyyntiin

Lupaamme syventyä ongelmasi ratkaisuun kaikella intohimolla ja osaamisella.

Tommi Kauppinen

Ollaan yhteydessä!

Minut tavoitat parhaiten soittamalla
045-8546652
tai tekstiviestillä, WhatsAppilla ja meilillä.

Verkostoidun mielellään myös LinkedInin välityksellä.

LinkedIn

Sähköpostimme ovat muotoa
etunimi.sukunimi@atoz.fi

Ota yhteyttä!