”Tekeekö se teidän firma niitä tekoälyhommia?” Näin aloitti keskustelun kesällä 93-vuotias isoäitini, kun kesälomareissulla tavattiin.”
Juu kyllä me tehdään niitäkin. Pari tosi mielenkiintoista projektia tässä meneillään”. Kerroin lyhyesti millaisia hommia meillä on meneillään ja selitin, kuinka aikaisemmin manuaalista kallista työtä nyt automatisoidaan tekoälyn avulla. Asia vaihtui toiseen, mutta aihe jäi selvästi mummoni mieleen, sillä ennen lähtöä hän vielä lopuksi kysyi ”Mutta viekö se tekoäly sitten jatkossa teiltäkin työt?”
Mummoni ajatukset kuvaavat erinomaisesti, kuinka AI-teemasta on tullut valtavirtaa. Tällä hetkellä suunnilleen kaikki yli viisivuotiaat ovat kykeneviä käymään aiheen ympäriltä jo jutustelutason keskustelua. Massamedia on nyt buumin ollessa kuumimmillaan tuottanut AI-sisältöisiä (kenties jopa AI:n generoimia) uutisia kovempaa tahtia, kuin ChatGPT ehtii valehdella. Omat suosikkini ovat olleet Chat GPT:n sijoitusvinkit Warren Buffetille, jo klassikoksi muodostunut listaus nämä työpaikat tekoäly tulee viemään ja tekoälyn voittama valokuvakilpailu. Saa muuten vinkata, jos on parempia tiedossa!
Ymmärrän hyvin, miksi työn automaatio pelottaa. Se on tehnyt niin teollistumisen alusta lähtien. Alun perin kaikki olivat käsityöläisiä. Teollistumisen myötä pelättiin, että koneet korvaavat käsityöläiset. Myöhemmin pelättiin, että ATK vie työttömäksi suunnilleen kaikki manuaalisia töitä tekevät henkilöt ja nyt jo mummonikin on huolissaan, että koneäly korvaa tietotyöläiset. Jopa minä, ilman sen suurempia graafikon taitoja, suunnittelin tekoälyn avulla itselleni omasta mielestäni aika hienon bändipaidan. Suunnittelun tein ihan sanallisesti bändin uuden singlen henkeä mukaillen pyytämällä käyttämään bändin perinteistä tyyliä ja ilmettä. Onko graafikoiden päivät luetut?
Toisaalta, työ on aina muuttanut muotoaan eivätkä teknologiset edistysaskeleet ole aiheuttaneet massatyöttömyyttä. On vain paljon helpompaa ennustaa niitä töitä, joita tulee häviämään, kuin niitä, joita uuden teknologian myötä tulee syntymään. Teetkö sinä työtä, joka oli jo olemassa, kun synnyit?
Tietotyöläisen työnkuva tulee varmasti muuttumaan. Ohjelmistokehittäjämme kirjoittavat jo nyt tietyissä tilanteissa tekoälyavusteisesti koodia nopeammin ja tehokkaammin kuin manuaalisesti tai vain Googlelta apua kysymällä. Aika moni nappasi GitHubin Copilotin käyttöönsä heti kun se oli mahdollista ja nyt jo koko henkilöstömme on perehdytetty AI-avusteiseen ohjelmistokehitykseen. Koko tietotyötä itsessään ravistellaan uuden teknologian myötä ja uskon viimeistenkin jäärien lopulta taipuvan tekoälyavusteiseen työntekoon. Itse uskon muutoksen tekevän vain alalle ja tietotyölle hyvää.
Minulle on muuten kerrottu, ettei pitäisi tehdä itse tekoälyyn liittyviä täsmäennustuksia välttääkseen myöhemmin nolatuksi tulemisen. Teen kuitenkin yhden. Ennustan, että käyttöliittymät tulevat kokemaan suuren muutoksen lähitulevaisuudessa. Erilaisia AI-avustimia käyttöliittymiin tullaan rakentamaan hurjaa vauhtia, kun sana leviää valmistuneista ja käyttäjäkokemuksista. Eikö olisikin helppoa, jos voisit vaikka erpille, CRM:lle tai taloushallintasoftallesi vain kuvailla, mitä haluat järjstelmästäsi saada ulos? Ehkäpä tulevaisuuden universaali käyttöliittymä on suunnilleen vain tekstilaatikko, jonka kyljessä mikrofonin kuva, jos nyt et halua kirjoittaa pyyntöä vaan jutella. Vanha kunnon Command Prompt tekee paluun 😉 Noh, eiköhän välissä ole aika pitkä hybridivaihe, mutta siitä olen vakuuttunut, että erilaiset avustimet ovat tulevaisuutta.
Tekoälybuumi on tuonut markkinaan uuden ostajajoukon. Uudet innovaattorit ja Pelle Pelottomat, jotka ovat tekoälystä lukiessaan pohtineet omia prosessejaan ja niiden mahdollista tekoälypohjaista automaatiota, lähestyvät nyt kaltaisiamme uuden ajan ohjelmistokehitysyrityksiä. Yhteistyö lähtee usein liikkeelle siitä, että asiakas juuri kartoittaa, että olisikohan tämä heidän innovaationsa mahdollinen toteuttaa tekoälyn avulla? Jos tämä innovaatio sattuu olemaan toteutuskelpoisuuden lisäksi säästöjä tuova tai jalostusketjussa uutta asiakasarvoa luova, sille vielä irtoaa tässäkin taloustilanteessa rahoitus joko omistajan tai ulkoisten tahojen taskuista melko helposti. Kokemukseni mukaan myös ELY-keskukset ja Business Finland ovat melko avokätisesti tukemassa tekoälyä hyödyntäviä innovaatioita. Jos olet tällainen innovaattori, Pelle Peloton tai kaipaat vain AI-buustia jo olemassa olevalle softallesi, olehan yhteydessä!
p.s. Tätä blogia ei ole kirjoitettu ChatGPT:llä tai minkään muun tekoälyn avustamana. Sen sijaan kuvitus on puhtaasti AI:n luomaa.
p.p.s Odotan kovasti pääsemäni kertomaan julkisesti laajemmin noista alussa mummollenikin mainitsemista projekteista.