Skip to content
🇺🇦 Auta ukrainalaisia tekemällä lahjoitus UNICEFin tai Suomen Punaisen Ristin kautta. 🇺🇦

Blogi: Miksi energiatehokkuudella on väliä? Läpileikkaus koulutukseen

Me AtoZilla päätimme kouluttaa koko väellemme energiatehokkuuden alkeet ja antaa kaikille halukkaille mahdollisuuden erikoistua energiatehokkuuden auditoijiksi. Digitaalisissa palveluissa on usein tarvetta optimoinnille, jolta voisi välttyä hyvin tehdyllä suunnittelulla ja toteutuksella koko kehityksen elinkaaren ajan. Näiden koulutusten avulla kehitämme myös henkilöstömme taitoja toimia entistä energiatehokkaammin.


Panostamme tähän paljon koska ICT-ala on vastuussa muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan 5–9 % globaalista energiankulutuksesta, 1,5–5 % kasvihuonepäästöistä sekä maailman nopeimmin kasvavasta jätelajista eli käytöstä poistetusta elektroniikasta. Tilanteen parantamiseksi ohjelmistojen tulee olla niin energiatehokkaita kuin mahdollista ja siinä me osaamme olla auttamassa.


Koko henkilöstöllemme suunnatun koulutuksen ensimmäinen osa toteutui juuri vastikään. Pureuduimme ensimmäisessä osassa mm. GHG-protokollaan, erilaisiin energiatehokkuuteen vaikuttaviin muuttujiin sekä miksi teemme tätä ja mitä ja miten me käytännössä auditoimme.

Haastattelin tätä blogia varten muutamaa #AtoZTyyppiä ja tässä heidän mietteitänsä.

Mitä jäi mieleen?
Toni: Yrityksien erityyppiset päästöt, suorat & epäsuorat päästöt ja ostoenergia mielenkiintoinen sekä hiilijalanjäljen laskennan jakautuminen
Simo: GHG-protokolla nosti kysymyksiä teknisestä puolesta, infran kulujen jakautumiseen yms.
Topi: Hiilijalanjäljen erilaiset laskutavat eri tilanteissa, tieto tästä tuntuu olevan varsin piilossa. Tämän lisäksi jäi mieleen, että miten auditointeja on käytännössä tehty.

Olenko päässyt jo soveltamaan oppimaasi?
Toni: Todella moni asiakas on ollut kiinnostunut auditoinnista ja tämä koulutus on lisännyt myös omaa tietämystäni energiatehokkuuden tarpeesta.
Simo: No ainakin tavallaan. Minulla on entuudestaan ollut tapana olla hieman skeptinen pitää pilvialustojen käyttöä itsestäänselvyytenä projektissa kuin projektissa. Sitä kautta minulla on ajatuksia muutamien optimointimenetelmien käyttöön
Topi: Tavallaan kyllä, omissa projekteissa käytössä varsinkin energiatehokkaat AWS-lambdat, Rust sekä GraphQL. Eräs projektini on optimoitu varsin energiatehokkaaksi ja se pyörii päällä vain silloin kuin tarvitaan. Tässä projektissa lasketaan 2D sekä 3D porausdataa ja kaikki laskenta tapahtuu alle 300 millisekunnissa. Palvelinkulujen osalta puhutaan senteistä.

Mitä Haluan oppia lisää?
Toni: Myyntimielessä haluaisin pystyä tuottamaan asiakkaalle lisäarvoa energiatehokkuuden osalta jo mahdollisimman nopeasti. Toivoisin tulevien koulutuksien myötä kykeneväni heti kertomaan asiakkaille, että mitä kannattaisi lähteä auditoimaan ja mahdollisesti optimoimaan ja millaisia mahdollisia säästöjä tällä pystytään saavuttamaan.
Simo: Haluan oppia oikeat menetelmät testauspuolella varsinkin, erilaiset parhaat käytännöt miten mitata ja optimoida testauksen tehoa asiakasprojektissa. 
Topi: Käytännön kokemus auditoinnin tekemisestä, sekä oppia erilaiset avainasiat mihin kiinnittää huomiota ja miten tuottaa eniten lisäarvoa asiakkaalle.

Olitko tyytyväinen koulutukseen?
Toni: Hyvin toteutettu, materiaali selkeätä, sopivan tasoinen johdantokoulutus. 
Simo: Olin tyytyväinen koulutukseen mutta uusien oppien myötä heräsi myös uusia kysymyksiä.
Topi: Johdantokoulutukseksi oikein hyvä, mukavasti käytännön esimerkkejä ja tietoa miten erilaisia asioita on hyödynnetty ja miten. Kritiikkiä jos pitää sanoa niin ehdottomasti liian lyhyt, tähän olisi mieluusti voinut upottaa enemmänkin aikaa.

Aiotko opiskella auditoijaksi?
Toni: Periaatteessa kiinnostaa mutta todennäköisesti se menee liian syvälle tekniseen maailmaan myynnillisen näkökannan sijaan, jos syventävistä auditointikoulutuksista tehdään myös hieman kevyempi versio, niin sinne vahva kyllä.
Simo: Ilman muuta. Haluaisin viedä auditoinnin periaatteita myös testausautomaation puolelle. Voisin ainakin oppia tunnistamaan yleisimpiä pullonkauloja CI-putkissa ja ottaa käyttöön uusia hyväksi todettuja käytäntöjä.
Topi: Ehdottomasti kyllä, vaikkei auditointia päätyisikään tekemään täysipäiväisesti niin tästä oppii varmasti todella hyviä parhaita käytäntöjä muuhunkin tekemiseen.

Koko henkilöstöllämme tulee olemaan mahdollisuus erikoistua ohjelmisto- ja energiatehokkuus auditoijiksi niin halutessaan. Tämän erikoistuvan koulutuksen runko muovautuu kesän aikana ja tulemme panostamaan varsinkin arkkitehtuuri- ja infraosaamiseen.