Skip to content
🇺🇦 Auta ukrainalaisia tekemällä lahjoitus UNICEFin tai Suomen Punaisen Ristin kautta. 🇺🇦

TamFu:a tukemassa

Urheilutoiminnan tukeminen on tärkeä osa AtoZia ja pyrimme kantamaan tätä kautta yhteiskuntavastuutamme myös nyt, kun yhteiskuntamme on kokenut vaikeat ajat globaalin pandemian kautta.

Esittelyssä AtoZin tukema harrastefutisseura TamFu eli Tammer-Futis ry, joka on perustettu 3. joulukuuta 1984. Parhaimmillaan seura on kolkutellut 3. divisioonan portteja. Futsalissa TamFu on pelannut 2000-luvun alun molemmin puolin Futsal-liigaa, ja naisten Futsal joukkue on voittanut v.2000 Futsal SM pronssia. Tänä päivänä jalkapallo ja futsal-toiminta on pääsääntöisesti aktiivista ikämiespalloilua, hyvässä porukassa pilke silmäkulmassa.

AtoZin tiimiläinen Raimo Ahola kertoo mietteitään AtoZista ja TamFu:sta.

Minä työskentelen AtoZin asiakkaan hankkeissa Senior Testing Consultant nimikkeellä. Työssäni testaan asiakkaan laitteiden automaatiojärjestelmää millä ohjataan isoja työkoneita kriittisissä olosuhteissa. Työssä testataan ohjausjärjestelmää mikä mahdollistaa työkoneen automaattisen liikkumisen joko automaattisesti tai etäohjauksella. Järjestelmän testaus tapahtuu simulaattoreilla sekä oikeilla työkoneilla.

Työhistoriaa minulta löytyy myös maansiirtoalalta mistä on tapahtunut hiljattainen siirtyminen teknologian ja tietojärjestelmien pariin jo kauan aikaa sitten. Korkeakouluopintoihin kuului myös sulautettujen järjestelmien ohjelmointia ja ohjelmistokehitystä, jonka jälkeen olen työskennellyt erilaisten automaatiojärjestelmien parissa. Aikoinaan olen tehnyt pitkän yli 20 vuoden työuran Nokialla softahommissa vaihtelevissa rooleissa. Nokian työssä olen toiminut mm. Esimiehenä ja testaajana sekä ulkomailla mobiiliverkon rakentamisesta - verkon valvontaan.

AtoZille olen päätynyt vanhojen työkavereiden ja tuttujen kautta. Lisäksi aiempi työhistoria sopi toiminnan tasolla hyvin nykyiseen työhön. Olen tykännyt todella paljon kyseisestä työstä mihin siirto on tapahtunut monen mutkan kautta maansiirtoalalta.

Kuinka kauan olet pelannut TamFu:ssa?

Minulla ja TamFu:lla on pitkä yhteinen historia ja olen ollut mukana seuran toiminnassa sen alusta saakka ja pelannut jalkapalloa sekä futsalia TamFu:n joukkueissa. Pelaamisen lisäksi olen toiminut valmentajana/joukkueenjohtajana vuodesta 1995 lähtien ja kouluttautunut Futsalin Uefa B tason valmentajaksi. Pelaaminen on aktiivista vielä tänäkin päivänä ja peliaktiviteetteja tulee useina päivinä viikossa ympäri vuoden.

Mitä merkitsee, kun työpaikka tukee harrastustoimintaa?

Seuralla ja yritysyhteistyöllä on pitkät juuret ja historia, jotka johtavat aiempiin yritystoimiin samojen taustahenkilöiden kanssa. Yleisesti seurojen on haasteellista saada sponsoreita tukemaan harrastetoimintaa, joten yrityksiltä saatu tuki on tärkeässä asemassa toiminnan jatkuvuuden kannalta. Jalkapallon lisäksi TamFu:lla on ollut myös muuta aktiviteettia mm. salibandyn parissa ja edelleen aktiivista ystävyysseuratoimintaa Saksan Leverkusenissa sijaitsevan Eintracht Zwietracht joukkueen kanssa. Seuratoiminnassa on aina ollut tärkeää sen yhteisöllisyys, joka on yhdistänyt pelaajia sekä pelaajien perheitä. Samankaltaista yhteisöllisyyttä haluamme rakentaa myös AtoZin työyhteisössä ja ympäristössä.