Skip to content
🇺🇦 Auta ukrainalaisia tekemällä lahjoitus UNICEFin tai Suomen Punaisen Ristin kautta. 🇺🇦

Ysiluokkalaisten työelämään tutustuminen

Meillä oli ilo ja kunnia saada vierailevia AtoZtyyppejä ja tulevaisuuden tähtiä, kun tiimiimme liittyi 3 ysiluokkalaista TET-harjoitteluun kahden päivän ajaksi. Tavoitteenamme oli esitellä Juholle, Jarnolle ja Teemulle AtoZin arkea ja osallistaa heidät mm. markkinointitiimin toimintaan työpäivien aikana. Yksi tehtävä harjoittelulle oli dokumentoida työpäivien sisältöä ja koostaa ne blogin muodossa.

Tiistai 21.2.2023

Jarno
Saavuttiin AtoZiin tettiin 21. päivä tiistaina, jossa olisimme 2 päivää (tiistai ja torstai). Ihan ensimmäisenä autoin toimitusjohtajaa kantamaan laukkuja toimistoon. Toimistossa yllätyksenä tuli jääkaappi täynnä limpparia josta sai juoda niin paljon kuin huvittaa. Aamu meni läppäreiden asentamisessa, kunnes alkoi markkinointipalaveri, johon saatiin osallistua. Palaveri kesti tunnin. Sen jälkeen kävimme porukalla syömässä pizzaa AtoZin piikkiin. Ruoan jälkeen loppu päivä meni tehdessä AtoZin verkkosivuista energiatehokkaampia.

IMG_4672

Juho
Tiistaina 21 päivä tulimme ensimmäiseksi päiväksi kahden päivän tet jaksosta AtoZ:ille. Aloitimme työt 9 aamulla ja alku aamu menikin siinä, kun pääsimme osallistumaan markkinointipalaveriin jossa meille avattiin vähän että mitä yritys tekee yms, jonka jälkeen alettiin laittaa läppäreitä valmiuteen.

Kun koneet saatiin kuntoon, alettiin muokkaamaan atoz.fi sivuston kuvista energiatehokkaampia ja siirtää niitä nettisivuille. Siinä kuvien muokkauksen ohella yksi meistä kolmesta sai korjata/huoltaa yhtä työpaikan pöytää. Siinä välissä kävimme syömässä ja AtoZ tarjosi meille ruuat josta olemme kiitollisia.

Aamuisin hommat eivät meinanneet ihan heti lähteä liikkeelle väsymyksen takia mutta sen mentyä ohi hommat olivat mukavia ja sujuivat hyvin ilman ongelmia.

IMG_4673Ohjeistusta päivän tehtäviin.

Teemu
Tiistaina 21 päivä helmikuuta saavuttiin tänne AtoZille tettiin. Ensimmäiseksi säädettiin koneitten kanssa noin tunti, että päästäisiin sisälle tekemään töitä. Kun koneet oli saatu jotenkin toimimaan, että sisälle on päästy niin pidettiin markkinoinnin palaveri. Palaverin jälkeen menin neukkarin pöytään tekemään reikää että siihen saadaan pistoke kiinni siinä voi lataa koneita. kun olin pöytään reijän tehnyt niin imuroin ja siivosin huoneen, että siellä voidaan jatkaa palavereja. Sitten käytiin syömässä että voidaan jatkaa työn tekoa.

Syömisen jälkeen tehtiin sellaista työtä missä muutettiin AtoZin nettisivulle kuvia pienenpään laatuun. Sekun oli tehty niin päästiin lähteen kotiin.

Torstai 23.2.2023

Teemu
Torstaina 23 päivä jatkoin sitä pöydän tekoa vähän että sinne saadaan sähköt työpöytään että saadaan ladattua koneita samaan aikaan kun ollaan palaverissa. Sitten jatkettiin sivujen muokkaamista että ne latautuis nopeammin kännykällä. Sitten lähdettiin aika lailla syömään jo. Syömisen jälkeen alettiin säätään blogia ja oltiin mukana kokouksessa, jonka nimi oli testausfoorumi. Kun blogi on valmis niin olemme aikalailla tehneet kaiken mitä piti tehdä. AtoZ tarjos ruuat ja juomat kahdeksi päiväksi.

IMG_20230221_144220-1

Jarno
Toinen ja viimeinen päivä tetissä alkoi siitä mihin jäätiin eli verkkosivujen muokkaamisesta. Kun hommat oli tehty AtoZ tarjosi siivet. Siipien jälkeen viimeisenä oikeana hommana oli kirjoittaa blogi meidän TET-viikosta. Blogin kirjoittamisen jälkeen oli testausfoorumi. Päivän lopuksi pelattiin pelejä.

Kaiken kaikkiaan AtoZ oli hyvä tet-paikka koska sai tehdä hommia, jotka merkitsee enemmän kuin pölyjen lakaiseminen. Opittiin markkinoinnista ja testaustyöstä. Työpaikalla ilmapiiri oli hyvä ja työntekijät ystävällisiä.

Jääkaappi täynnä limpparia ja ilmaiset ruuat oli tietenkin hyvä bonus. 😃

Juho
Toisena päivänä viimeistelimme työt nettisivujen kanssa etsimällä loput kuvat muokkaamalla ne, sekä lisäämällä sivustolle. Sen jälkeen kävimme ruokatauolla, kävimme syömässä Speakeasy:ssä ja saimme syötävät jälleen AtoZin tarjoamana. Sen jälkeen saimme tehtäväksi kirjoittaa tällaisen lyhyen blogi tekstin. Jonka jälkeen alamme olla valmiita.

 Oli kaikin puolin mukavaa ja leppoisaa työskentelyä kiitos siitä AtoZ-tyypeille 😃

IMG_20230221_144050-1

AtoZtyypit kiittävät sällejä mukavasta TET-sessiosta. Palaute molempiin suuntiin oli hyvä ja nuoriso selvisi TET päivistä kiitettävin arvosanoin. Tämä oli varmasti rikastuttava kokemus molemminpuolin.