Skip to content
🇺🇦 Auta ukrainalaisia tekemällä lahjoitus UNICEFin tai Suomen Punaisen Ristin kautta. 🇺🇦

Jarkko - Uusi #AtoZtyyppi

Jarkko Koistinaho aloitti AtoZilla keväällä 2021 Lead Software Developerina. Rooli on laaja ja siihen kuuluu työtehtäviä aina koodauksesta projektien tekniseen vetovastuuseen, sisältäen niin mentorointia kuin teknisten työntekijöiden rekrytointia. Työnkuva oli jo ennestään jonkin verran tuttu, sillä Jarkko on työskennellyt vastaavan tyylisissä tehtävissä aiemminkin.

”Olen mukana erilaisissa ohjelmistoprojekteissa, joita tehdään erikokoisissa kehitystiimeissä”, Jarkko kertoo. ”Tyypillisinä työpäivinä koodaan, testaan ja vedän ohjelmistokehitystiimiä tekniseltä näkökannalta. Lisäksi toimin myynnissä teknisenä asiantuntijana.”

Vaikka Jarkko tuli taloon vasta hetki sitten, pystyy hän jo nyt ensimmäisten kuukausien kokemuksiensa perusteella kuvailemaan AtoZin työyhteisöä lämpimäksi. Korona-aika on luonnollisesti vaikeuttanut ihmisten tapaamista livenä, mutta onneksi työporukan yhteisiä tapahtumia onnistutaan järjestämään myös etänä. ”Esimerkiksi meillä oli hetki sitten etänä järjestetty PPP eli PizzaPerjantaiPöhinä-tapahtuma, missä oli pienimuotoista tapahtumaa ja keskustelua Teamsin välityksellä”, Jarkko kertoo.

Jarkolle on tärkeää, että hän saa olla mukana kehittämässä työpaikkaansa ja työympäristöään. ”Haluan päästä näkemään miten yritys kehittyy ja myös itse vaikuttamaan tulevaan kehitykseen ja parannuksiin”, hän sanoo. ”Se on mahtavaa, kun pääsee katsomaan, miten firma kehittyy omista aikaansaannoksista.”

Pieni ja tiivis työpaikka tarjoaakin runsaasti mahdollisuuksia päästä konkreettisesti kehittämään työoloja ja -kulttuuria. Jarkko kertoo, että hän itsekin on päässyt jo vaikuttamaan AtoZin tapoihin, vaikka ei ole ollut talossa kovin pitkään. ”Positiivista, kun pääsee tekemään kehitysideoita ja -ehdotuksia”, hän iloitsee.

AtoZ on matalan hierarkian organisaatio ja aidosti läpinäkyvä työyhteisö. Kaikkien työntekijöiden sana painaa eri ratkaisuja harkittaessa, oli kyse sitten pienemmistä päivittäisistä asioista tai isommista koko yritykseen vaikuttavista päätöksistä, kuten toimitusjohtajan valinnasta.

”Omia mielipiteitään saa kertoa avoimesti ja kaikki asiat jutellaan läpi”, Jarkko kertoo. ”Päätöksiä tehdään demokraattisesti yhdessä.”