AtoZ asiaa

Ihmisen kokoinen työpaikka myös vuonna 2026 – AtoZin henkilöstökyselyn tulokset

Kirjoittanut Iiris Sarpiokoski | Sep 3, 2026, 11:31:22 AM
AtoZilla tiedämme, että menestyvän yrityksen tärkein voimavara ovat ihmiset. Siksi seuraamme vuosittain henkilöstömme kokemuksia työstä, työhyvinvoinnista ja yrityskulttuurista. Vuoden 2026 työhyvinvointikyselyn tulokset kertovat ilahduttavaa tarinaa: AtoZ koetaan edelleen vahvasti ihmisen kokoiseksi työpaikaksi, jossa yhteisöllisyys, luottamus ja merkityksellinen työ ovat arjen ytimessä.
 

Vahva osallistuminen kertoo sitoutumisesta

Vuoden 2026 kyselyyn vastasi 83 % henkilöstöstä (25 vastaajaa), mikä on selkeä parannus edellisvuoteen verrattuna. Korkea vastausprosentti antaa luotettavan kuvan henkilöstön kokemuksista ja kertoo samalla halusta vaikuttaa oman työyhteisön kehittämiseen.

eNPS pysyi erinomaisella tasolla

Yksi tärkeimmistä työyhteisön hyvinvointia kuvaavista mittareista on eNPS (Employee Net Promoter Score), joka kertoo työntekijöiden halukkuudesta suositella työnantajaansa.

Vuonna 2026 AtoZin eNPS nousi arvoon 56, mikä on erinomainen tulos. Erityisen merkittävää on, että kyselyssä ei ollut yhtään arvostelijaa (arvosana 0-6). AtoZin eNPS on koko mittaushistorian pysynyt päälle 50:n.

Avoimissa kommenteissa nousivat esiin muun muassa:

  • yhteisöllisyys ja hyvät työkaverit
  • avoin kulttuuri
  • vapaus ja vastuu omasta työstä
  • reilut käytännöt
  • kiinnostavat projektit
  • poikkeuksellinen yrityskulttuuri

Moni vastaaja kuvasi AtoZia parhaaksi tai jopa ainutlaatuiseksi työpaikaksi urallaan

Merkityksellinen työ on tärkeämpää kuin koskaan

Vuoden 2026 kyselyssä työn merkityksellisyys nousi henkilöstön tärkeimmäksi teemaksi.

Peräti 60 % vastaajista nosti työn merkityksellisyyden viiden tärkeimmän asian joukkoon, mikä oli 20 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Samalla työn merkityksellisyyden arvio nousi tasolle 3,56 / 4.

Työn ja vapaa-ajan tasapaino oli toiseksi tärkein asia henkilöstölle. Myös arvostuksen kokemus sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön nähtiin keskeisinä työhyvinvoinnin tekijöinä.

Yhteisöllisyys on edelleen suurin vahvuutemme ja kulttuuri kilpailuetumme

Kyselyn vahvimmat tulokset liittyivät yhteistyöhön, luottamukseen ja keskinäiseen tukeen. 

Monessa yhteistyötä ja työpaikan henkeä kuvaavassa mittarissa nähtiin noin 0,2 pisteen parannus viime vuoteen verrattuna. Tulokset vahvistavat sitä kokemusta, että AtoZin vahvuus ei synny prosesseista vaan ihmisistä. AtoZilla pyydetään ja saadaan apua <3
 
Kun avoimista vastauksista etsii yhteisiä nimittäjiä, yksi asia nousee ylitse muiden: kulttuuri. 

Työntekijät kuvaavat AtoZia sanoilla:

  • yhteisöllinen
  • avoin
  • reilu
  • itseohjautuva
  • joustava
  • ihmisläheinen

Eräs vastaaja kiteytti asian osuvasti:

"Vaalitaan tätä kulttuuria jatkossakin, se on AtoZin suurin kilpailuetu ja erottaa meidät muista."


Kiitos #AtoZtyypit

Vuoden 2026 henkilöstökyselyn tulokset osoittavat, että olemme onnistuneet säilyttämään sen, mikä AtoZissa on kaikkein tärkeintä: ihmisen kokoisen työpaikan, jossa hyvä työelämä rakennetaan yhdessä.

Tulokset antavat paljon aihetta tyytyväisyyteen, mutta samalla myös selkeitä suuntaviivoja tulevalle vuodelle. Jatkamme osaamisen kehittämistä, yhteisöllisyyden vahvistamista sekä AtoZin ainutlaatuisen kulttuurin vaalimista.

Kiitos jokaiselle #AtoZtyypille siitä, että teette AtoZista juuri sellaisen työpaikan kuin se tänään on. <3

Perustuu vuoden 2026 henkilöstökyselyyn, johon vastasi 25 AtoZin työntekijää (83 % henkilöstöstä).