Nimeni on Tommi Puonti ja olen liikkuvien koneiden ja laitteiden laadunvarmistuksen virtuoosi. Historiani liikkuvien koneiden parissa on pitkä. Olen tehnyt hommia laadunvarmistuksen parissa mm. Sandvikille, Novatronille, Epecille, Avantille, TumeAgrille...
Olen yksi AtoZ Oy:n perustajatiimistä ja toiminut yhtiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2018. Vastaan erityisesti ohjelmistojen laadunvarmistuksesta sekä IT-infrastruktuurin kehittämisestä ja hallinnasta.
Kilosoft uran päättymisen jälkeen ajauduin vanhaan porukkaan Jyrkin ja Kimmon kanssa ja sain vihiä Jyrkin ihmiskokeesta joka kuulosti mielenkiintoiselta. Olen aina pitänyt siitä että asiantuntija saa päättää itse mitä tekee ja ottaa vastuun tekemisistään. Siitä syystä silloinen Millisoft kuulosti hyvältä jatkolta Kilosoftin jälkeen. Päivääkään en ole katunut päätöstäni lähteä vanhojen tuttujen kelkkaan.
Pidän tärkeänä avointa yhteistyötä ja tiedon jakamista, jotta voimme yhdessä parantaa tuotteidemme laatua ja varmistaa niiden luotettavan toiminnan. Myös vastuun ottaminen omasta tekemisestä on aina kannustanut minua tekemään asioita paremmin.
Tekoälystä on tulossa tehokas kumppani testauksen perusasioiden hoitamiseen. Olemme tekoälybuustatusta ohjelmistotestauksesta todella innoissamme ja olemme panostaneet tähän sisäisesti merkittävästi.
Toiveissani on, että voin tekoälyn avulla voin keskittyä enemmän käyttäjän näkökulmasta tapahtuvaan testaamiseen.
Olen kuin projektin peruskallio – pysyn paikallani, kun muut juoksevat, ja pyrin kannattelemaan projektit maaliin ilman että perustukset rakoilevat.
Haluan perehtyä lisää tekoälyn tuomiin apuihin testauksessa. Kenttä ja työkalut kehittyvät nyt niin hurjaa vauhtia.
Dire Straits – Solid Rock. Bändi on yksi suosikeistani ja kappale kuvastaa että kaikkea ei voi ennustaa, mutta voi valita, mille perustalle oman toimintansa rakentaa.
Elon Musk. Jätetään politiikka sivuun ja keskitytään siihen miten teknisistä keksinnöistä voi tehdä hirveän kasan rahaa.
Työporukka on mukavaa ja ilmapiiri avoin. Kaikesta pystyy keskustelemaan ja saa hyviä neuvoja kun vaan uskaltaa kysellä.
Omistan kaksi traktoria ja niiden parissa saan kädet likaisiksi jos se ei onnistu töissä koneprojektien parissa.
Horoskoopiltani olen Rapu joten punainen tupa ja perunamaa inspiroivat minua tonkimaan mökin takapihalla mitä milloinkin. Totta kai mukana ovat isot koneet ja dieselin katku 😊
Kilpikonna, kulkee eteenpäin vakaasti ja määrätietoisesti, kantaa kotinsa mukanaan ja kestää myrskyt rauhallisella asenteella
Yksi erityinen hetki oli kun pääsin 10v simulaattoritestauksen jälkeen ajamaan ihan oikeaa Sandvik lastaria päiväksi ja siirtelemään isoja kiviä paikasta toiseen. Tällaiselle diesel hemmolle se oli erittäin riemukas päivä.
Muistetaan maailman myllerryksessä pitää huolta toisistamme ja työmme laadukkaana, niin voimme yhdessä olla ylpeitä lopputuloksesta. Pidetään lippu korkealla ja mennään määrätietoisesti eteenpäin.