Skip to content
🇺🇦 Auta ukrainalaisia tekemällä lahjoitus UNICEFin tai Suomen Punaisen Ristin kautta. 🇺🇦

Laadunvarmistuksen avulla parempi asiakaskokemus

Kaikki varmasti muistavat viime vuodelta Trafin uuden kuljettajatiedot-palvelun ongelmat jotka johtivat Trafin kaikkien palveluiden sulkemiseen useaksi päiväksi. Yksinkertainen kömmähdys palvelun suunnittelussa johti siihen, että palvelun avulla pystyi urkkimaan henkilöiden tietoja arvaamalla henkilötunnuksia. Näin pääsi käymään vaikka Trafi on panostanut testaukseen ja IT-projektien ketterään toteuttamiseen. Olen toiminut lähes 20 vuotta ohjelmistojen laadunvarmistuksen parissa ja tiedän kokemuksesta, että mitä aikaisemmin laadunvarmistus pääsee ohjelmistoprojektissa mukaan, sitä halvempaa ohjelmistovirheiden löytäminen on. Vaikka Trafin malli, jossa IT-projektin toteutus tehdään asiakkaan projektihallinnassa ja valvovan silmän alla, onkin mielestäni hyvä, ei sekään selkeästi täydellinen ole. Mikäli Trafin kömmähdys olisi havaittu jo järjestelmän testausvaiheessa, olisi Trafi säästynyt suurelta imago tappiolta.

Meillä AtoZilla on alusta asti laadunvarmistus kuulunut tärkeänä osana kaikkiin ohjelmistoprojekteihin. Joskus olen miettinyt tarvitseeko sisäiseen käyttöön tuleva työkalu ihan näin paljon testikierroksia, mutta ammattiylpeys ei anna periksi päästää vain puoliksi testattua softaa maailmalle. AtoZ testaustiimin kanssa pystymme tarjoamaan asiakkaille kaikki palvelut laadunvarmistuksen tehokkaaseen hoitamiseen koko ohjelmistoprojektin elinkaaren aikana. Minä ja muut kokeneet testauskonsulttimme pystymme tuomaan laatunäkökulmaa kaikkiin ohjelmistoprojektin vaiheisiin aina esiselvityksestä asiakastoimitukseen asti. Testausprojektien suunnittelu ja ohjaus sekä itse testauksen suoritus ja tulosten raportointi ovat arkipäivää kaikille meidän testausammattilaisillemme. Testausautomaatiota käytämme tilanteissa, joissa se on kustannustehokasta ja järkevää kuten esimerkiksi pitkän elinkaaren omaavien tuotteiden regressiotestauksessa.

Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisen kaivoslaitteita valmistavan asiakkaan, Sandvikin, kanssa. Kokeneen tiimin kanssa teemme erilaisia laadunvarmistuksen tehtäviä Sandvik AutoMine® tuotekehitysorganisaatiossa. Tehtäviin kuuluvat testauksen suunnittelu ja suoritus simulaattoreilla sekä oikeilla kaivoskoneilla. Yhdessä asiakkaan kanssa olemme kehittäneet myös ratkaisuja ohjausjärjestelmien testauksen automatisointiin. Tavoitteemme on auttaa asiakasta kaikin mahdollisin keinoin heidän tavoitteissaan kaivosjärjestelmien digitalisaatiossa.

Testaus ja laadunvarmistusasioilla voit olla suoraan yhteydessä:

Tommi Puonti 045-1306341 / tommi.puonti@atoz.fi

Tommi Kauppinen 045-8546652 / tommi.kauppinen@atoz.fi