Skip to content
🇺🇦 Auta ukrainalaisia tekemällä lahjoitus UNICEFin tai Suomen Punaisen Ristin kautta. 🇺🇦

Millisoft Akatemia aloittaa toimintansa

Millisoftin henkilöstölleen tarjoama yrityshautomo -palvelu aloittaa toimintansa elokuun aikana.

Palvelu on nimetty Millisoft Akatemiaksi ja sen ensimmäisen "vuosikurssin" toiminta on tarkoitus aloittaa syksyn aikana kunhan ensimmäiset kiinnostuneet henkilöt on Akatemiaan valittu.

Akatemian sisältö on kolmivaiheinen, jossa Akatemiaan valittujen henkilöiden kanssa ensimmäisellä jaksolla nimeltään "Yrittäjyyden ABC" käydään läpi erittäin käytännönläheisesti yritystoiminnan perusasiat yritystoiminnan suunnittelusta liikeideoineen erilaisiin tunnuslukuihin, markkinointiin, myyntiin jne. Toisessa vaiheessa suunnitellaan henkilökohtaisesti yrityksen liiketoimintaa ja yrityksen perustamista ja kolmannessa vaiheessa, mikäli idea on todettu hyväksi ja liiketoiminta ennustetaan kannattavaksi, voidaan perustaa yritys joka saa tarjoamamme tukiverkoston halutessaan tuekseen.

Ensimmäisellä kierroksella Millisoft Akatemiaan voivat hakea kaikki asiasta kiinnostuneet, riippumatta siitä työskentelevätkö Millisoftilla vai ei. Rajaamme alueen kuitenkin IT / ohjelmisto -liiketoimintaan. Etusijalle asetetaan henkilöt, joilla on jo idea jota haluavat lähteä jalostamaan yritykseksi.

Avoimet hakemukset ja mahdollisesti lyhyt kuvaus ideasta, toivomme lähetettävän info@millisoft.fi osoitteeseen mahdollisimman pian, viimeistään 18.8. Akatemian ensimmäiselle kierrokselle valitaan 2-3 koulutettavaa ja seuraava akatemian kierros aloitetaan vasta kun ensimmäinen kierros on saatu vaiheiden 1 ja 2 lävitse. Valituille ja valitsematta jääneille ilmoitetaan valinnasta heti valintojen selvittyä, jotta kurssi saadaan liikkeelle mahdollisimman pian. Mikäli sopivia hakijoita jotka koulutukseen valitaan, tulee jo ennen hakuajan päättymistä, hakuaika päättyy aiemmin.